Aloitin siis viime viikolla urheilun. Kyllä, lasken urheiluksi portaiden käyttäminen hissin sijaan. Ensimmäinen kerta oli pahin; Olin kiivennyt vasta toiseen kerrokseen niin läähätin niin, että kurkkuun sattui. Kolmannen kerroksen kohdalla reisissä poltteli. Neljäs kerros; reidet hapoilla ja pakarat huusivat armoa. Viidenteen kerrokseen päästyäni läähätin niin kovaa, että konttorin perälläkin kuultiin ja tuntui kuin kävelisin ilmassa. Kun pysähdyin yhden kollegan kohdalle kehumaan retostamaan, että portaita kuule tulin, niin hän pelästyi. Läähätin kuulemma niin kovaa, että hän luuli, että olen saanut jonkun sairaskohtauksen. Näin on ihmisen kunto romahtanut siitä huolimatta, että viisi vuotta sitten urheilin innolla 2-3 kertaa viikossa. Että jos 10-15 vuotta urheilee 2-4 kertaa viikossa, niin viidessä vuodessa tämä kaikki nollataan. Ei ole kovin reilua se...
Hyvä uutinen on se, että olen jatkanut portaiden ramppaamista ja se toimii. Siis toimii minulle, ei niille jotka odottivat minua palaveriin mistä olen aina 10 minuuttia myöhässä. Lähtiessä aina unohdan, että aikaa menee enempi kävellä taloon toiseen päähän jos täytyy mennä ensin alas mennä viisi kerrosta kävellen ja sitten toisessa päässä kuusi kerrosta ylöspäin (ja se kuusi on niin liikaa, kuolema meinasi korjata). Mutta toimii siis minulle, koska sitä miettii kahdesti viitsiikö mättää kaksin käsin suklaata, kun sen takia joutuu niitä rappusia ramppaamaan. Varsinaisia syöppöhullukohtauksia ei ole vielä urheilun aloittamisen jälkeen tullut, mutta aloitinkin vasta viimeisen syöppöhulluuskohtauksen jälkeen ja niitä ei onneksi tule kuin kerran viikossa - joskus saattaa mennä muutama viikkokin ennen kuin repsahdan.
Syöppöhulluuskohtauksilla tarkoitan sellaista syömistä, että kaikki mikä kaapista löytyy kelpaa. Makeaa ja suolaista vuoronperään. Mutta kuitenkin normaaliuden rajoissa, että ei näitä kohtauksia voi vielä bulimiaksi laskea. Kyllä siinä sellainen tolkku on, että tietää koko ajan mitä tekee ja kaapeistakaan ei löydy sellaista bulimikolle tarvittavaa määrää herkkuja kerralla. Eikä ole kauppaan asti tarvinnut koskaan lähteä syöppöhulluuskohtauksen takia. Siinä kohti järki sanoo, että eiköhän tuo jo riittänyt. Siis vähän niin kuin normaalisti alkoholia käyttävällä lähtee joskus mopo käsistä. Ei sekään siitä alkoholistia tee.
Urheilu sabotoi jo viikonloppuakin: lauantai aamupäivällä siivosin koko kämpän. Sen kun tekee vauhdilla, niin menee urheilusta. Ja illalla vielä lasten kanssa uimahalliin, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kyllä toimii liikunta sillä normaalisti tätä kirjoittaessani olisin jo käynyt rivin Fazerin sinistä, kun sitä tuolla kaapissa on. Mutta nyt pysyn lujana ja painun pehkuihin.
Nukkumaan menoon muuten liittyy selkeästi yksi laihduttava asia...nyt jos ajattelit sitä toista toimintoa mitä sängyssä harjoitetaan, niin hyi sinua. Tarkoitan tietysti kunnon yöunia! Olen itsestäni huomannut (sekä myös jonkun artiikelin aiheesta lukenut), että väsymys- ja nälkäkeskus sijatsevat niin lähellä toisiaan, että monesti aivoissa menee asiat sekaisin. Väsyneenä tuntee itsensä nälkäiseksi, vaikka oikeasti onkin vain väsynyt. Ja kas yhtäkkiä on kiljuva nälkä - vai onko? Kellohan on jo yli puolen yön. Täytynee lähteä nukkumaan tämän kurnivan mahansa viereen. Toivottavasti vieruskaveri kuorsaa, niin en kuule sitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti