Olen aina ollut sitä mieltä, että metsä ei ole minua varten. Ihan itsesuojeluvaisto on antanut ymmärtää, että ihmisen, joka ei osaa liikkua edes Helsingin keskustassa, vaikka on ikänsä Helsingissä asunut ei kannata lähteä metsään. Ei mistään syystä; ei marjaan, ei sieneen, ei kalaan eikä varsinkaan vaeltamaan. Tämä on totuus.
Muutamia kertoja minut on metsään houkuteltu, mutta vain kaksi kertaa olen nauttinut metsässä olosta. Yhden kerran sienestäminen muuttui kaljastamiseksi a-luokan seurassa ja toisen kerran oli puitteet kohillaan. Puitteet ovat kohillaan silloin kun on reilu metrin levyinen helppokulkuinen polku, lämmin kesäpäivä, ei hyttysiä ja Kolin maisemat. Miettikääpä montako kertaa tässä maassa nuo puitteet ovat edes mahdolliset. Ei kovin montaa. Kaljastamiseen olen jo liian vanha ja vastuuntuntoinen, joten luulin jo, ettei metsään tarvitsisi enää mennä. Olin väärässä.
Metsässä kulkeminen on mielestäni vaivalloista ja epämukavaa. En ymmärrä miten joku saa rauhan metsässä. Mitä rauhaa siinä on kun miljoona hyttystä inisee korvanjuuressa ja imee vertasi. Jos ei hyttyset, niin sitten paarmat ja ne perkeleet purevat kovaa ja salakavalasti. Kun sitten olet yrittänyt väistää kaikki sinut potentiaalisesti kuoliaaksi keihästävät oksat, valtavat hämähäkin seitit ja suonsilmäkkeet huomaat seisovasi sen metsän ainoassa suonsilmässä hämähäkinseitit kasvoillasi, miljoona hyttystä vertasi imien. Silloin tajuat, että ei olisi koskaan pitänyt lähteä. Metsään.
Kävi kuitenkin niin, että metsään jouduin ja melkein nautin siitä. Vaikka metsäretki alkoi ilman polkua ja sain heti alku metreillä hämähäkinseitin kasvoilleni. Polkukin löytyi, mutta ei minun laatuvaatimukseni täyttävä; Se oli ehkä puoli metriä leveä parhaimmillaan. Mutta silti nautin. Hyttysiä eikä paarmoja ollut, mutta sataa ripsautteli pari kertaa.
Älkää ymmärtäkö väärin, en nauttinut metsän vuoksi vaan laatu seuran ja metsästä saatavan hyödyn; syyni metsässä viihtymiseen oli 5-vuotias poikani ja mustikat. Edes mustikat eivät painaneet vaakakupissa niin kuin rakkaan poikani innostus asiaa kohtaan. Hän nautti näyttäessään hänen oman mustikkapaikkansa. Hän kertoi suuria totuuksia, mitä metsästä löytyy ja miten suurimmat mustikat kerätään. Hän hyräili hyväntuulisena sen kaksi tuntia marjoja märässä metsässä kädet kohmeassa kerätessämme. Hän ilmoitti, ettei hätää takaisin löydetään, koska hänellä on sisällään pieni kartta. Ja niin minä keräsin kädet kohmeassa mustikoita rakkaan poikani kanssa. Enkä tohtinut valittaa mistään, koska poika oli niin innoissaan. Vasta kun sormet eivät kunnolla taipuneet ja pissahätä kävi sietämättömäksi, ehdotin pois lähtemistä. Pikkumies katsoi kartastaan, jonka oli tallentanut pään sisäänsä ja opasti meidät takaisin tädin talolle. Joutuu ehkä toistekkin menemään. Metsään.
