maanantai 17. helmikuuta 2014

Kylmästä lämpimään...

En muista milloin olisin ollut viimeksi kokonaisen talven Suomessa, jos en sitten ole ollut raskaana tai ihan pienen vauvan äiti. Ensimmäinen raskaus meni suurimmaksi osaksi asuessa aurinkosaarella ja toinen taisi mennä sitten kokonaan Suomessa. Ja sen jälkeen olikin sitten sellianen säpinä kahden pienen lapsen kanssa, ettei paljon huomannut, mikä vuodenaika oli kyseessä. Niin kauan kun muistan, olen päässyt täältä kylmästä ja pimeästä pois, edes pariksi viikoksi ja välillä jopa kuukaudeksi.

Tänä talvena teimme päätöksen, että minä jään lasten kanssa kotiin ja mies lähtee yksin reissuun rakentamaan "kesämöksämme" valmiiksi. Se oli huono päätös. Tuskaani ei hälvennä yhtään ne Skypessä näkemäni tutut aurinkoiset maisemat ja mieheni joka jaksaa valittaa, että on liian kuuma. 

En ole kateellinen ihminen, mutta tänä talvena en ole osannut iloita ystävieni puolesta, jotka ovat talven aikana aurinkoon päässeet. Jokaisen lukemani "aurinkolomapäivityksen" jälkeen olen luvannut itselleni, että kun ensi talvena lähden, niin en riemuitse siitä avoimesti päivityksissäni. Itse olen aikaisemmin ollut siitä pahimmasta päästä. Hehkutellut ja jännittänyt viisumianomuksista lähtien kaikki matkasuunnitelmani.

Muistan ajan, kun olin sitä mieltä, että Kanarian saaret on jo niin nähty. Että jos ei ole muita matkoja tarjolla, niin jään mieluummin vaikka kotiin. Otan kaiken takaisin. Lähden heti ensimmäisellä koneella jos vaan saan mahdollisuuden. Kunhan vaan pääsee johonkin, jossa on kirkas auringon paiste, lämmin ja huojuvia palmuja. Tarkemmin ajatellen; ei sen auringon tartte edes niin kirkkaasti paistaa. Eikä niiden palmujenkaan ole ihan pakko huojua. Jos vaan pääsis johonkin pikkasen valosampaan ja lämösempään paikkaan - edes viikoksi. Se kyllä auttaisi. Ihan kaikkeen.