Oletko joskus kuullut miehen toteavan: "Mun täytyi lopettaa golfin peluu, kun lapset on vielä niin pieniä." Tai vaikkapa: "Tänä syksynä ei pysty lähtee hirvimettälle, kun meidän Jeminalla on niin karmee koliikki." Miehen omasta mielestä hänen elämänsä muuttuu täysin kun tulee lapsia, mutta todellisuudessa harva mies jättää esim. harrastuksensa lasten takia.
Meidän naisten elämä taas mullistuu täysin. Lisäksi meille asetetaan vaatimuksia ja suolletaan neuvoja. Jokaisella taholla on vahva mielipide minkälainen äidin pitäisi olla. Siinä vaatimusten ristitulessa nainen sitten tekee parhaansa lastenhoitajana, siivoojana, kokkina ja ohjelmatoimistona.
Lapsiarjen pyörityksen lisäksi täytyy olla hyvä vaimo. Hieroa miehensä hirvimettällä jumiutuneita hartioita ja kuunnella kuinka raskasta on kun joutuu taas lähtemään työmatkalle. Ja kun Jeminan koliikki huuto sitten hiljenee hetkeksi, niin vaimon ensimmäinen ajatus sängyssä ei suinkaan saa olla uni, vaan seksi.
Ja mitä saa nainen palkaksi tästä kaikesta? Yleensä vain arvostelua. Kaikki ovat valmiita syyttämään äitiä, vaikka mikään ei olisi edes mennyt pieleen. Jos ei muuta keksitä, niin sanotaan, että eikö tuokaan nyt älyä ottaa vähän omaa aikaa itselleen, kun on niin kireän oloinen.
Mutta entä miehet? Kukaan ei kritisoi miehiä. Mitä tahansa mies tekee kotona; niin häntä ainoastaan ylistetään. Ylistetään ihan siksi, että mies yleensä teki jotain. Eikö lapset ole puoliksi myös miehen lapsia? Eikö silloin puolet lapsista aiheutuvista kotitöistä ja lastenhoidosta pitäisi automaattisesti kuulua miehelle?
Annas olla jos tämän laskutoimituksen esität miehelle. Sen jälkeen olet armoton nalkuttaja, etkä ymmärrä miestä yhtään. Se, että hän katsoo jalkapalloa sohvalla ei suinkaan tarkoita sitä, että hän rentoutuisi. Hän istuu siinä ja vastuu painaa. Hänhän on perheen pää, jonka täytyy tehdä kaikki suuret päätökset perheessä; kuten esimerkiksi se, minkälainen auto seuraavaksi ostetaan.
On se vaan raskasta. Tuo miehen elämä.
