torstai 25. huhtikuuta 2013

Ja sitten on Kimi Räikkönen...

Mietin tässä, että miksi ihmeessä olen viimeaikoina ruvennut ihailemaan Kimi Räikköstä. En seuraa formuloita muuten kuin "mukakiinnostuneena" silloin kun mieheni sattuu niitä kasomaan. Joku Kimin persoonassa kiehtoo. Tuntuu, että mitä tahansa hän tekee, oli se sitten kuinka junttia tahansa, niin Kimin tekemänä sekin on jotenkin coolia. Se vähäsanaisuus ja eleettömyys - siinä on jotain kiehtovaa.

Olisikohan osittain siksi, että itse olen täysin Kimin vastakohta: Puhun liikaa, olen kovaääninen ja elehdin aika paljon varsinkin innostuessani jostain. Puhun miettimättä mitä sanon ja tajuan sen mitä olen sanonut vasta jälkikäteen. Sammakoita loikkii suustani tämän tästä ja olen tahtomattani varmasti loukannut montaa ihmistä. Kunnon puheripulin jälkeen seuraa morkkis. Eikä morkkista lievennä yhtään se, että nykyisin kaikki mitä sanon, sanon selvin päin. Ei ole edes humalatilaa iskua pehmentämässä tai parhaassa tapauksessa takaamassa, että kukaan ei kuullut tai muista mitä tulin suustani päästäneeksi. Ikävämpi juttu...


Ehkä siksi välillä toivoisin olevani kuin Kimi. Puhuisin vaan silloin kun on asiaa ja vaikka olisin minkälaisen tunnekohun vallassa osaisin esittää asiani eleettömästi ja rauhallisesti. Kun Kimi hermostuu, hän vain toteaa napakasti: "Leave me alone, I know what I'm doining" ja se siitä. Ei suurta draamaa. Tai jos hän tulee kisassa toiseksi, riemunkiljahdusten sijaan hän toteaa: "It's better than nothing." Siinä on cooleus huipussaan.

Viime viikolla minulle selvisi, että Kimi on myös paljon keskivertoa älykkäämpi kaveri. Tämä lisäsi ihailuani entisestään. Toivottavasti saan pitää kuvan Kimistä älykkäänä mestarikuskina, joka ei pidä turhaa meteliä itsestään ja joka osaa olla tilanteessa kuin tilanteessa cool. En tiedä mikä tuon kuvan voisi romuttaa. Niin korkealle cooleuden kukkulalle olen hänet nostanut, että vaikka hänet löydettäisiin sammuneena omaan oksennukseensa paskat housussa, niin hän olisi luultavasti osannut senkin hoitaa jotenkin coolisti.


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Saisko teidän Mustia ihailla vaan kauempaa?

Eläimiä pitää silittää, ottaa syliin ja kehua söpöiksi. Tuon viimeisen teen mielelläni jos eläin on tarpeeksi kaukana minusta - siis ihan mikä tahansa eläin. Pelkään kaikkia eläimiä enkä ole erityisen kiinnostunut niistä, mutta ymmärrän että ne ovat oleellinen osa tätä planeettaa ja hyvin tärkeitä ihmisille lemmikkeinä. Monet eläimet ovat mielestäni myös kauniita katsella. Mutta sitä en ymmärrä, miksi on suorastaan velvollisuus silittää koiraa tai kissaa jos sellainen on samassa seurueessa. Miksi ei voi vaan ihailla kauempaa?

Parhaat eläinkokemukseni ovat nimenomaan niitä, joissa saan ihailla eläintä kauempaa. Olen nähnyt Keniassa luonnonpuistossa jeepistä Kirahavin. Hetki jolloin tuo kaunis isosilmäinen eläin käyskenteli jeepin edestä, oli todella kaunis ja mieleenpainuva. Mutta silti en menisi paijaamaan kirahvia tai syöttämään sitä. Voin lyödä vaikka vetoa, että niitä ihmisiä jotka sen haluaisivat tehdä on enempi kuin niitä jotka eivät.

Vaikuttavin eläinkokemukseni on ehdottomasti se, kun näin valaan. Vaikka näin vain sen kun valas tuli vedenpintaan puhalsi vettä, pyrstö heilahti ja saman tien se oli jo pinnan alla, niin se oli järisyttävän vaikuttava kokemus. Enpä menisi valaitakaan paijailemaan, jotenkin tuntuu suorastaan tungettelevalta koko ajatuskin.

Jalkoihini on hakeutunut koiria, syliini on kiivennyt kissoja ja päälleni on heitetty marsuja paijattavaksi. Jokainen ensikohtaaminen eläimen kanssa on ollut kauhunsekainen. Joskus olen kauhuni onnistunut peittämään toisinaan en. Yhteen kyläpaikkaan mennessä piti ottaa matkalla aina reippaat rohkaisuryypyt, kun siellä oli kaksi hyvin ihmisystävällistä koiraa vastassa. Toinen niistä tykkäsi erityisesti istua minun kyljessäni kiinni. Missä on eläinten vaistot? Aina on joku karvapallo tunkemassa syliin, vaikka en haluaisi yhtään eläintä niin lähelle itseäni. Kauniita ja ihania eläimiä kaikki (paitsi ehkä se marsu, joka heitettiin useampaan otteeseen väkisin syliin ja niskaan), mutta mieluiten ihailen vähän kauempaa.

Omakohtainen syvempi lemmikkikokemuskin minulla toki on. Ex-miehelläni oli koira. Meistä tuli lopulta kaverit, mutta vuosi siinä meni tutustuessa. Voin sanoa, että sitä koiraa rapsuttelin ja halailin mielelläni - sitä koiraa rakastinkin. Mutta kun tuli tilanne, että olisi pitänyt ottaa pois jotain koiran suuhun kuulumatonta, niin siinä kohti tein sopimuksen: minä en pistä käsiä sinun suuhusi etkä sinä minun suuhuni. Tämä sopimus meillä piti. Onneksi tuo koira ei pannut suuhunsa mitään tappavaa silloin kun satuin olemaan kahden hänen kanssaan, koska se olisi ollut kuolemantuomio. En olisi pystynyt käsiä työntämään sen suuhun edes siinä tilanteessa. Sen verran pelkäsin kuitenkin, vaikka rakastinkin.

Nyt kaikki eläinten ystävät ovat jo vetäneet hyvin monta hernettä nenään. Herneet pois nenistä, niin henkikin kulkee taas paremmin. Teidän eläimenne ovat edelleen maailman ihanimpia. Jos seuraavan kerran en paijaa sinun lemmikkiäsi - älä loukkaannu. Ihailen sitä kauempaa, niin sinäkin voit ihailla minun lemmikkivalastani. Siellä se uiskentelee jossain Atlantilla, eikä sitä tartte paijata.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kokeillaan sitten liikkumalla...

Aloitin siis viime viikolla urheilun. Kyllä, lasken urheiluksi portaiden käyttäminen hissin sijaan. Ensimmäinen kerta oli pahin; Olin kiivennyt vasta toiseen kerrokseen niin läähätin niin, että kurkkuun sattui. Kolmannen kerroksen kohdalla reisissä poltteli. Neljäs kerros; reidet hapoilla ja pakarat huusivat armoa. Viidenteen kerrokseen päästyäni läähätin niin kovaa, että konttorin perälläkin kuultiin ja tuntui kuin kävelisin ilmassa. Kun pysähdyin yhden kollegan kohdalle kehumaan retostamaan, että portaita kuule tulin, niin hän pelästyi. Läähätin kuulemma niin kovaa, että hän luuli, että olen saanut jonkun sairaskohtauksen. Näin on ihmisen kunto romahtanut siitä huolimatta, että viisi vuotta sitten urheilin innolla 2-3 kertaa viikossa. Että jos 10-15 vuotta urheilee 2-4 kertaa viikossa, niin viidessä vuodessa tämä kaikki nollataan. Ei ole kovin reilua se...

Hyvä uutinen on se, että olen jatkanut portaiden ramppaamista ja se toimii. Siis toimii minulle, ei niille jotka odottivat minua palaveriin mistä olen aina 10 minuuttia myöhässä. Lähtiessä aina unohdan, että aikaa menee enempi kävellä taloon toiseen päähän jos täytyy mennä ensin alas mennä viisi kerrosta kävellen ja sitten toisessa päässä kuusi kerrosta ylöspäin (ja se kuusi on niin liikaa, kuolema meinasi korjata). Mutta toimii siis minulle, koska sitä miettii kahdesti viitsiikö mättää kaksin käsin suklaata, kun sen takia joutuu niitä rappusia ramppaamaan. Varsinaisia syöppöhullukohtauksia ei ole vielä urheilun aloittamisen jälkeen tullut, mutta aloitinkin vasta viimeisen syöppöhulluuskohtauksen jälkeen ja niitä ei onneksi tule kuin kerran viikossa - joskus saattaa mennä muutama viikkokin ennen kuin repsahdan.

Syöppöhulluuskohtauksilla tarkoitan sellaista syömistä, että kaikki mikä kaapista löytyy kelpaa. Makeaa ja suolaista vuoronperään. Mutta kuitenkin normaaliuden rajoissa, että ei näitä kohtauksia voi vielä bulimiaksi laskea. Kyllä siinä sellainen tolkku on, että tietää koko ajan mitä tekee ja kaapeistakaan ei löydy sellaista bulimikolle tarvittavaa määrää herkkuja kerralla. Eikä ole kauppaan asti tarvinnut koskaan lähteä syöppöhulluuskohtauksen takia. Siinä kohti järki sanoo, että eiköhän tuo jo riittänyt. Siis vähän niin kuin normaalisti alkoholia käyttävällä lähtee joskus mopo käsistä. Ei sekään siitä alkoholistia tee.

Urheilu sabotoi jo viikonloppuakin: lauantai aamupäivällä siivosin koko kämpän. Sen kun tekee vauhdilla, niin menee urheilusta. Ja illalla vielä lasten kanssa uimahalliin, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kyllä toimii liikunta sillä normaalisti tätä kirjoittaessani olisin jo käynyt rivin Fazerin sinistä, kun sitä tuolla kaapissa on. Mutta nyt pysyn lujana ja painun pehkuihin.

Nukkumaan menoon muuten liittyy selkeästi yksi laihduttava asia...nyt jos ajattelit sitä toista toimintoa mitä sängyssä harjoitetaan, niin hyi sinua. Tarkoitan tietysti kunnon yöunia! Olen itsestäni huomannut (sekä myös jonkun artiikelin aiheesta lukenut), että väsymys- ja nälkäkeskus sijatsevat niin lähellä toisiaan, että monesti aivoissa menee asiat sekaisin. Väsyneenä tuntee itsensä nälkäiseksi, vaikka oikeasti onkin vain väsynyt. Ja kas yhtäkkiä on kiljuva nälkä - vai onko? Kellohan on jo yli puolen yön. Täytynee lähteä nukkumaan tämän kurnivan mahansa viereen. Toivottavasti vieruskaveri kuorsaa, niin en kuule sitä...

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Se on se pakkaus kun lihottaa

Katselin pääsiäisen aikaan dokumenttia siitä, miten erilaiset ympäristössä olevat kemikaalit saavat meidät lihomaan. Jos oikein muistan, niin se oli pääsiäislauantai ja taisi olla TV1 tai TV2 koska siinä ei mainoksia tullut välissä, mikä taas vaikeutti normaalia jääkaapilla ramppaamista. 
TV dokumentissa kerrottiin, että ympäristössä, jossa elämme, on paljon kemikaaleja, jotka lihottavat. Oli tehty useita tutkimuksia, joissa oli annettu jotain näistä kemikaaleista ryhmälle rottia ja sitten verrattu näiden rottien panoa niihin rottiin, jotka eivät olleet saaneet tätä kemikaalia. Ero oli huomattava, vaikka molemmat rottaryhmät söivät samaa ruokaa ja liikkuivat saman verran.
Dokumentissa kerrottiin juurta jaksaen, miten kaikki toimii ja näytettiin kuviakin, mutta siis pähkinän kuoressa: hormonit menevät sekaisin ja ihminen lihoo. Ja näitä kemikaaleja on sitten ihan joka puolella eli niitä on lähes mahdoton välttää. Hyvä puoli tässä on se, että nytpä voi syyttää lihomisesta näitä kemikaaleja ja väittää, ettei voi asialle mitään. Paha vaan, että seuraavassa vien senkin hyvän ja kerron mitä tulee välttää, jotta välttyy näiltä kemikaaleilta - tai, no osalta niistä.  
Laihtuminen on siis helpompaa kuin koskaan, vältät vai seuraavia:
- Kaikkia hedelmiä missä on fruktoosia (eikös niissä kaikissa ole?) ja tietysti kaikkea muutakin mikä sisältää fruktoosia; kaikki dieettituotteet kaiketi,missä sokeri on korvattu fruktoosilla.
- Kaikkea ruokaa joka on pakattu. Eli tilaa seuraava Big Mac ilman pakkausta - se on se pakkaus kun lihottaa.
- Tuttipulloja, tai miksi ei oikeastaan kaikkea muoviastioita. Tuttipullo oli vain mainittu yhtenä niistä muovisista asioista, joissa tuota kemikaalia on. Sikäli todella paha, että lihotetaan vauvojamme ihan tietämättämme. Tuosta ei enää huumoria pysty repimään. Kanadassa tämä aine on jo kielletty ja luokiteltu ympäristölle vaaralliseksi.
- Säilykkeitä, joissa oli sisäpuoli tölkistä pinnoitettu muovilla (jos et laskenut tätä jo pakattuihin ruokiin)
- Kuitteja. Kyllä luit oikein! Kassakuiteista irtoaa kemikaalia, joka pysyy elimistössä 6 tuntia kun olet kerran kuittiin koskenut. Seuraavan kerran kun kassaneiti tyrkyttää kuittia, kieltäydy ottamasta. Aivan kuten jätät sen croissantinkin aina ostamatta, koska tiedät, että mitään croissanttia lihottavampaa on vaikea löytää. Tai no, ehkä Lildin suklaacroissantti, josta taas on kohtuullisen vaikea kieltäytyä kun se on niin halpakin. Mutta siis kun vertaa suklaacroisant versus kuitti, niin aika helppo on valita kumman jättää ottamatta. Hyvinä päivinä voi jättää molemmat ja alkaa valtaisa laihtuminen.
Tässä oli vain osa niistä kemikaaleista jotka lihottavat ja kun tuota listaa katsoo, niin aika mahdoton noita on välttää. Jos lapsia suunnittelee, niin oikea vastaus on Kanada. Muuta sinne tai ainakin tilaa kaikki vauvan tarvikkeet sieltä, muuten saat kaiken toivon heittää normaalipainoisesta jälkeläisestä. 
Kaikista helpoin välttää on ehkä tuo kassakuitit. Itse laitan kassakuitin aina lompakkooni sitä sen enempää ajattelematta josta seuraa se, että pian lompakko on täynnä kuitteja. Täytyypä tyhjentää lompakko ja kieltäytyä kohteliaasti kuitista kun seuraava kerta tulee. Hyvin kerkiää vielä rantakuntoon, kun aloittaa heti.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Luomubotoxia osa 2: Silmät on sielun peili

Silmien nuorentamiseen on monta kikkaa, mutta helpoin niistä on korostaa yläripsiä. Alaripset kannattaa jättää huomiotta, koska niiden allahan ne rypyt luuraavat. Pelkillä tuuheilla, pitkillä kaareutuvilla ripsillä päästään jo pitkälle ja on varmasti luomumpaa kuin botoxi. Alla muutama luomubotoxivinkki ripsiin, mitä itse olen kokeillut - No, osa on semiluomua, mutta varmasti silti vaarattomampaa kuin itse botoxi.

Ripsien pidennys
Itse kokeilin ripsien pidennyksiä ja voi, kyllä oli niin upeat ja hienot ripset, että vuodet sen kun karisi, kun ei kukaan muuta huomannutkaan kuin ne hienot ripset. Aikansa se oli mukavaa, mutta sitten allergisoiduin sille ripsiliimalle. Lisäksi siitä tuli aika kallis harrastus, kun maksoin kolmen viikon välein 50 euroa ja siitä 3 ensimmäistä päivää näytin siltä, kuin joku lähi omainen olisi kuollut. Silmät oli tosi punaiset ja jopa kipeät. Kerkisin varmaan puolisen vuotta harrastaa näitä ripsien pidennyksiä ja sen jäljiltä oli kyllä omat ripset tosi heikossa hapessa. Itse laittaisin ripset enää sellaisille lomamatkoille, jossa tiedän olevan niin kuuma, ettei mikään meikki pysy naamassa. Silloin piristää, kun edes silmät tulevat näkyviin siitä punoittavasta naamasta. Ja ehdottomasti parhaat ripsien pidennykset saa Ketliltä, jolla on liike nimeltä Kaunis Marabella. Ketli ei koskaan tee övereitä ja kysyy tarkkaan asiakkaan toiveet etukäteen.

Ripsiseerumi
Ripsiseerumia kokeilin ripsien pidennysten jälkeen ja ainakaan se Facediilillä hommattu japanilainen mömmö ei vakuuttanut. Paketissa luki, että voi laittaa myös ripsivärin alle, mutta kyllä se sellasta tavaraa oli, että kun siihen päälle kuin laittoi ripsivärin, niin tuntui ettei saa ripsiä näkyviin edes ripsivärillä. Kokeilin myös niin, että laitoin seerumin illalla yöksi, ei toiminut. Aamulla se mömmö oli kokkareina ripsissä ja ripset tuhannen takussa. Ovh tällä tuotteella oli 99 euroa ja Facediilissä se oli 29 euroa. Älkää vaan ostako ainakaan juuri tätä tuotetta. Itse kokeilisin seuraavaksi ripsiväriä, jossa on seerumi mukana, jos sellaisia on olemassa sopuhintaan.

Elektroninen ripsien kiharrin
No kun halvalla sai! Kihartaa ihan kivasti lämmön kanssa, mutta koska minun silmäni ovat mallia Sylvester Stallone, niin ripsiä on äärimmäisen vaikea kihartaa. Meillä Stallonen kanssa on samanlainen silmän kaari ja kaikkien ripsien kihartimien kaaret ovat huomattavasti loivempia kun minun ja Stallonen silmän yläkaari on. Normaalisilmäisenkin kannattaa miettiä tätä ostosta. Hinta Facediilin kautta 19 euroa, mutta patterit saa olla vaihtamassa kerran viikossa. Samankokoinen patteri menee lasten kuumemittariin, joka sekin syö niitä ihan liikaa ja katsoinkin että "ympäristörikosrekisterini" on jo sen patterikoon kohdalta täysi. Käyttämättä jäi.

Kihartava ripsiväri
Toimii! Pelko siitä, että osa ripsistä on hävinnyt ja osa ohentunut olemattomiksi katosi kun vaihdoin kihartavaan ripsiväriin. Eivät ne ripset toki entisellään olleet, mutta ei tämä tilanne ihan niin paha ollut mitä japanilainen ripsiseerumi ja Lumenen ripsiä pidentävä ripsiväri antoivat ymmärtää. Tarjoustalossa punnittuani toisessa kädessä Lumenen kihartavaa ripsiväriä ja Rimmelin kihartavaa ripsiväriä päädyin Rimmeliin, koska se oli halvempi ja edellinen ripsiä pidentävä Lumene (mustikkauute tai joku sellanen) oli pettymys. Oikeaan osui valinta: Rimmelin Sexy Curves (ihana nimikin) näyttää sekä tuuheuttavan, pidentävän että kihartavan ripset. Aivan täydellistä: Ei tarvitse erikseen kihartaa ripsiä, mikä säästää huomattavasti aikaa stallonesilmäisen ihmisen kohdalla ja lopputuloskin on paljon parempi. Suosittelen lämpimästi. Tätä silmiin ja valokynää sipaisu kulman korkeimpaan kohtaan, niin stallonesilmäinenkin nuortuu. Suosittelen myös Stallonea vaihtamaan tähän. Googlasin kuvia ja oli vaikea löytää herrasta kuvaa, missä silmät vielä roikkuvat kuten nuorempana. Kummasti hänellä silmäluomet nousevat ylöspäin iän myötä, kuin muilla tuppaa suunta olemaan alaspäin...hmmmm.