Mitään en kadu ?

Monesti kuulee vaikeuksien voittaneiden tai varttuneemman väen suusta lauseen: Mitään en kadu. Olen tätä ihmetellyt useasti, sillä itse kadun päivittäin moniakin asioita.

Aloitetaan nyt helpommasta päästä: Suulas ihminen kun olen, niin tulee monesti avattua suunsa, ennen kuin ajattelee, mitä sieltä ulos päästelee. Myös tunnekohun vallassa tulee käyttäneeksi voimakkaampaa kieltä, kuin olisi tarpeen ja puhuttua suorempaan kuin olisi tarpeen. Lapsille tulee päivittäin sanottua, jotain mitä ei olisi ehkä tarpeen sanoa ja jättää sanomatta asioita joita pitäisi sanoa. Tässä oli siis vasta normipäivän katumiset. Ja tästä puuttuu esim. yletön suklaansyönti, mitä kuuluukin aina katua tai suklaa croissantin syönti, mistä oikeasti kuuluisi saada ehdollista vankeutta.

Entäpä sitten kaikki ne virheet mitä on tehnyt nuoruudessa? Niistähän vain oppii. No, minun kohdallani sekin on vähän kyseenalaista. Vähemmällä alkoholin käytöllä olisi festareilla nähnyt muutaman bändin enemmän. Siekkarit olisi kuulostanut varmasti huomattavasti paremmalta pienemmillä promilleilla ja lavan edessä, sen sijaan, että kuulin soiton järveen, jossa seisoin tuhannen päissäni. Tänä päivänäkään en muista olinko uikkareissa vai vaatteet päällä. Sen tiedän, etten ollut alasti, koska olin liian estoinen moiseen promilleista riippumatta. Ainoa mikä siinä ei kaduta, on etten hukkunut, eikä luojan kiitos kukaan kavereistanikaan.

Kadun myös käytöstäni silloin, kun olen ollut vaikeassa elänmän tilanteessa, kuten esimerkiksi avioeron aikaan. En kadu avioeroani, mutta kadun sitä minkälaiseksi pinnalliseksi paskiaiseksi muutuin eron aikana. Työnsin pois kaikki hyvät ystäväni ja haalin lähelleni kaiken maailman pintaliitäjiä. Osa käytti minua hyväkseen ja minä käytin osaa hyväkseni. Kadun syvästi omaa käytöstäni tuona aikana. Onneksi rakkaat ystäväni ymmärsivät, että tilani ei ole pysyvä ja tulen vielä joku päivä järkiini.

Sitten on näitä mistä ei voi olla ihan varma, että katuisiko vaiko ei. Välillä kadun tatuointejani, joita onneksi on vain kaksi. Välillä taas olen sitä mieltä, että ne kertovat jotain minusta. Toinen tatuointi on otettu pahimman kolmen kympin kriisin aikaan ja toinen avioeron aikaan. Muistan kyllä kuinka rakas ystäväni Sylva yritti minua puhua ympäri molemmista tatuoinneista ja joskus toivonkin, että hän olisi siinä onnistunut. Toisaalta toinen tatuointi oli lopulta synttärilahja Sylvalta minulle ja se toinen oli minun itseni suunnittelema, jossa on hauska tarina takana. En tiedä voiko niitä katua vain sen perustella, että ei haluaiaisi omien lapsien ottavan tatuointeja.

On yksi osa elämässäni, josta voin sanoa, etten kadu mitään. Ne lomareissut Agia Napaan Sylvan kanssa. Niissä ei kaduta isosti mikään. Vai onko tässä käynyt niin, että aika on kullannut muistot ? Että, joskus vuosien päästä voin sanoa jostain mitä nyt kadun, että en kadu sitä, koska en vaan muista mitä on syytä katua?

Saa tässä elämässä varmasti katua vielä montaa asiaa, ainakin niin kauan kuin muisti pelaa. Ja lisää kaduttavaa tulee tällä luonteella päivittäin. Onneksi osa niistä ehkä myös unohtuu ja hyvässä lykyssä loput kultaa aika. Mutta sinä päivänä kun kuulette minun suustani "mitään en kadu", niin tiedätte, että olen vakavasti dementoitunut.