perjantai 17. kesäkuuta 2016

Matkailun salatiedettä


Monta kertaa olen miettinyt yhtä asiaa ja tänään se taas tuli silmille. Etsin sitä tuttua bussia, jolla pääsee Juvalle. Vaan eipä lukenut missään Kuopio. Sen verran olen jo oppinut, että jos mennään Juvalle, niin se on sitten Kuopion bussi, millä mennään. Nyt olisi yhtäkkiä pitänyt tietää, että menenkin Savonlinnan bussiin. Entä jos sieltä olisi lähtenyt sekä Kuopion, että Savonlinnan bussi samaan aikaan? Siinä olisi sitten jännittänyt kummalle laiturille juoksee, kumpi on se minun bussi tällä kertaa.
Olisiko se iso asia painaa lippuun tai kirjotella nettiin bussin lopullinen määränpää. Nyt arvoin hetken Lappeenrannan (Kyllä! Sillä suunnallakin on sukulaisia, joten se oli looginen valinta) ja Savonlinnan välillä, kunnes soitin faijalle, että meneekö Savonlinnan bussi Juvan ohi. Ei se vastaus sieltäkään tullut kuin apteekin hyllyltä (tosin siinä oli fudismatsin katsominen pahasti kesken). Mutta siis sivistynyt mies on hän kun tiesi, että juu.
Melkoista salatiedettä on nykyisin tuo bussimatkustus. Onpa käynyt pari kertaa niin, että se Kuopion bussi, joka siis menee sinne Juvalle, lähteekin kahdelta eri laiturilta yhtä aikaa. Prikulleen yhtä aikaa. Sitten jännitetäänkin viimeiseen asti, että ollaanko oikealla laiturilla. Tuleeko punainen bussi vai jonkun muun värinen. Joka laiturissa näkyy kyllä matkahuollon logo, mutta Onnibussin näkee vasta kun se ajaa siihen laituriin. Sanonpahan vaan, että Frankfurtin lentokentälläkin löydän helpommin ja vähemmällä jännityksellä oikealle portille, kuin Kampin bussiterminaalissa!
Kyllähän se varmaan kuuluisi yleissivistykseen tietää, mitä paikkoja löytyy väliltä Hki-Kuopio tai Hki-Savonlinna. Mutta entäs turisti? pissis? lapsi? huonomuistinen mummeli? muuten vaan epävarma ihminen? paniikkihäiriöinen? pikku hiprakassa oleva?siirtolainen? suuntavaistoton?
Mutta ennen kaikkea ENTÄS MINÄ? En halua joka kerta arpoa kaikkien itään päin menevien bussien välillä, että mikä se Juvan bussi nyt oli. Minä haluan etukäteen tietää minne laiturille voi mennä jonottamaan puoli tuntia ennakkoon, jotta lapset pääsee Onnibussin toisen kerroksen etupenkkiin. Minä haluan vaan mummolaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti